skip to Main Content
Omaishoitajan Lääkärissä Käynnistä Ja Vähän Muustakin – Teksti: Matti Mäkelä, Aluevastaava, Omaishoitajaliitto Ry

Omaishoitajan lääkärissä käynnistä ja vähän muustakin – Teksti: Matti Mäkelä, aluevastaava, Omaishoitajaliitto ry

Minä olen Tauno ja minulla on ikää 79 vuotta. Kun joulun alla saavuin terveyskeskuksen lääkärille, tulin läheiseni asioissa, kuten aina ennenkin. Lääkäri oli taas vaihtunut. Reipasotteinen nuorehko nainen otti meidät hyvin vastaan ja alkoi hoitaa vaimoni Lissun asioita. Minä siinä isäntänä hattu kourassa komppasin ja jätin oikomatta Lissun kommentit. Sairaudentunto teki jälleen tepposet ja Lissun mielestä minä olin se autettava. Omiani en kehdannut siinä alkaa, vaikka lääkäri tiedusteli parillakin lauseella jaksamisestani. Pidin pääni, sillä se on vähänkin niin, että ei sitä halua rakkaalleen huonoa omanarvontunnetta sälyttää.

Onneksi minulla ei ollut näyttelijän lahjoja, ja onneksi lääkäri oli viisas. Hän kutsui hoitajan seurustelemaan Lissun kanssa toiseen huoneeseen. Minulle koitti nyt juhlapäivä. Sain olla hetken huomion keskipisteenä. Tilanne oli sen verran outo, etten oikein tiennyt mistä alkaisin. Olisi pitänyt laittaa etukäteen ”kauppalappuun” hieman asioita ylös. Tuli paljon ehdotuksia ja nyökyttelin. Kovasti en kuormaani kipannut, kun ajattelin, että säikähtää. Tavoite on hyvä, totesin innolla, kunnes muistin käytännön järjestelyjen hankaavan vastaan. Lääkäri ymmärsi kertoessani, miten pelkkä postilaatikolla käynti oli arjen taidetta. Sovimme sitten soittoajan. Se piristi. Olisi aikaa jutella rauhassa. Jäin ovella miettimään tarjousta Lissun osastolle otosta pariksi päiväksi tutkimuksia varten. Pitäisivät hänestä siellä hyvää huolta. Kysyin vielä, mitä tutkimuksia, mutta lääkäri ei oikein tiennyt. Silloin ymmärsin, että hän halusi tarjota minulle vapaata edes hetken.

 

Iso kivi tipahti sydämeltä

Käsky saapui kotia. Lähete oli sen verran jämäkkä, että ekalukemalta Lissukin myöntyi. Pian olimme matkalla osastolle. Samalla reissulla oli minulle aika. Lääkäri oli soitellut aiemmin ja ehdottanut tätä. Hän pyysi tekemään sen ”kauppalapun” ja lupasi reilusti aikaa sen läpikäymiseen. Tunsin olevani onnekas. Astuessani sisään ilmassa oli paljon toiveita, odotuksia ja elämänkertomaa. Lääkäri luki harakanvarpaitani ja kysyi mitkä asioista olisivat kiireellisimpiä hoidettavaksi juuri nyt ja miten haluaisin asiat ratkaistavan. Viidentoista Lissun hoitovuoden jälkeen tuo kuulosti luksukselta, siksikin kuulosti, että olin sattumoisin ollut myös aiemmin terveyskeskuksen talonmiehen hommissa ja ihmetellyt hieman talon tapoja. Hiljainen toiveeni oli kuultu ja pääsin siitä nyt itse osalliseksi. Koin, etten ollut potilas, en asiakas – olin ihminen.

Kirjataanko näin, hän varmisti. Sairaanhoitopiiri oli ilmeisen edistyksellinen siinäkin, että sen asiakastietojärjestelmään oli laitettu tietoihini täppä, josta minut voitiin todentaa omaishoitajaksi. Tämäkin huojensi sydäntäni, sillä jos tulisi päivä, että joutuisin yllättäen itse hoitoon, niin tiedoissani olisi, että Lissu on ihminen, joka ei pärjää yksin kotona.

Seuraavaksi lääkäri kysyi lupaa ja sopihan se. Luoksemme pörähti hänen työparinsa. Jonkinlainen koordinaattori sanoi olevansa. Alkoi siinä heti järjestellä asioita parhain päin. Niissä olikin hommaa, sillä muistihäiriöisen Lissun ja minun mahdollisten palveluiden kartoittamisessa ja hankkimisessa tarvittiin toistakymmentä lähetettä. Kysyin, mitä tämä kaikki lysti maksaa. Tuli kuin apteekin hyllyltä tämä koordinaattorin vastaus:

– Säästää.

Onpa siinä puntaroitu asiaa oikein, ajattelin. Sitten se tietäväisen hyvä sydän lateli, että tällainen lääkärin ja koordinaattorin yhteistyö mahdollistaa pariskuntien pidemmän yhdessä asumisen kotona. Vertailuryhmän muistisairaista oli yli kaksi kertaa enemmän pitkäaikaislaitoshoidossa 1,5 vuoden kohdalla kuin interventioryhmän. Yhteistyön ansiosta omaishoitajien kokema hyvinvointi ja elämänhallinta lisääntyvät ja perheet kokevat saaneensa tarpeitaan vastaavia palveluita. Perhelähtöisesti räätälöidyt ja koordinoidut palvelut maksavat 5000€ vähemmän per perhe kuin vertailuryhmässä, sillä sekä laitos- että avohoidon käyttö vähenee. Minä, että jaha.

 

Tunnistautumisen vaikeus

Minullakin se meni niin, että oman omaishoitajuuden arvioiminen oli vaikeaa. Lissun hoidossa sitä vaan venyi ja venyi ja ajatteli, että kyllä se tästä. Lopulta hakeuduimme virallisen omaishoidon tuen piiriin ja ylipäätänsä palveluiden piiriin kovin myöhään, ehkäpä siellä uupumisen rajamailla. Yhtä lailla omaishoitajuuden tunnistaminen näytti olevan vaikeaa myös ammattilaisille. Kukaan ei oikein koskaan kysynyt jaksamisestani. Arvostan kyllä niitä lääkäreitä ja muita ammattilaisia, jotka ottavat aktiivisesti esiin kysymykset mahdollisesta omaishoitotilanteesta, jotta tarvittava tuki ja hoito voidaan räätälöidä ajoissa. Eikä vain meille ikäihmisille. Aika paljon on myös muita, työikäisten ja lapsiperheiden omaishoitotilanteita. On myös nuoria omaishoitajia. Meidänkin rapussa yksi 16 -vuotias hoitaa sairasta yksinhuoltajaisäänsä. Heidätkin olisi syytä tavoittaa.

Minulla on silleen hyvin, että olen rauhallinen luonne. Kaikki eivät kuitenkaan ole sitä ja voin kuvitella, että jos omaishoitaja jää tilanteessaan yksin, riski myös kaltoinkohteluun ja tapaturmiin kasvaa. Vertaisryhmässä, johon minut saatettiin, kuulin useilta, kuinka lääkärissä rampattiin akuutin avun saamiseksi unettomuuteen tai kipeään selkään. Fiksun lääkärin selvitellessä syitä, paljastui sitten omaishoitajuus. Niin se vaan on, että lääkärit ovat näissä kohtaamistilanteissa avainhenkilöitä tunnistamaan omaishoitotilanteita ja välittämään tietoa läheisen sairaudesta, hoidosta, hoitotarvikkeista, apuvälineistä, tuesta ja palveluista sekä omaishoitajan oman jaksamisen tukemisesta. Ja onneksi terveydenhuollon pisteisiin on tullut muitakin tapoja tunnistautua omaishoitajaksi. Ilokseni huomasin meidänkin aulassa; Testaa oletko omaishoitaja – kortteja. Tuo kortti ohjasi minuakin ottamaan yhteyttä omaishoitajayhdistykseen. En ole katunut.

 

Hyvän palvelun lääkäri

Yllätyin iloisesti lääkärin uteliaisuudesta. Hän kyseli Lissun hoitamisesta, mikä siinä oli minun roolini ja millaiset olivat minun valmiuteni selviytyä hänen hoitamisestaan. Käytiin läpi myös terveydentilannettani, toimintakykyäni ja mielialaani. Olihan ne vuodet syöneet miestä. Viime aikoina Lissu vaelteli levottomasti yhä enemmän ja henkinen rasitusruuvini oli kiristynyt siinä määrin, että pelkäsin sen lähtevän kokonaan jengoiltaan. Lääkäri nyökytti ja kysyi, oliko meillä ketään, jolta saisi arkeen apua. Siinä hetkessä huomasin, kuinka ympyrämme oli käynyt pieneksi. Lapset aika ajoin juhlapyhinä ja sitä rataa, vastasin. Vielä lääkäri varmisti, oliko Lissun sairaudessa jotain, mistä halusin keskustella. Ja minähän halusin. Kävi selkeämmäksi moni arjen asia. Lopuksi kävimme lääkeoppitunnille. Siitäkin oli paljon hyötyä. Sain selkeät ohjeet ja Lissu ottaa nyt helpommin lääkkeensä ja ymmärrän paremmin lääkkeiden sivu- ja yhteisvaikutukset sekä ruokavalion merkityksen. Onneksi lääkäri ei tyytynyt nyökytyksiini. Alkoi tenttaus, ymmärsinkö asiat oikein. Osaan nyt myös vaatia kotihoitoa kotikäynnille ja saamme tarvittaessa lääkityksestä ohjausta. Opin senkin, että apua kuuluu pyytää, ei kuulu tehdä itse kaikkea. Se oli vähän niin kuin lääkärin määräys.

Pian siinä sitten lääkäri ja koordinaattori järjestelivät jo lähetepapereita: oli erikoislääkäriä, muistihoitajaa, digi- ja väestötietovirastoa, joka on kuulemma entinen maistraatti, omaishoidon tukea, eläkettä saavan hoitotukea, hoitotarvikepuolta, kuntoutussuunnitelman tekoa, invapysäköintiä, sopeutumisvalmennusta ja mitä lie kaikkea muuta. Käyttivät niissä lähetteissä termiä, tarvitsee, suosituksen sijaan. Jälkeenpäin tunsin, että tuolla yhdellä sanalla oli suuri merkitys. Mutta asiaa tuli sen verran paljon, että huomasivat varata koordinaattorille vielä oman ajan, etten olisi ihan siihen tietovyöryn alle pyörtynyt. Koordinaattori sitten virvoitteli ja neuvoi myös miten omia ja Lissun tietoja pystyi katsomaan jostain ohjelmasta. Senkin opettaminen oli hyvää palvelua.

 

Toiveet säästivät miljoonia

Tässä eräänä päivänä hämmästyin entisestään, kun tapasin lääkärini kaupan kassalla. Oli jotenkin kiitollinen mieli ja kysyin, voinko olla avuksi hänen kaikkien ostoskantamustensa kanssa. Toteutin sitten hänen toisen toiveensa ja kiikutin hänelle vertaisryhmämme mielipiteet siitä mitä olisi hyvä lääkäripalvelu omaishoitajille. Meillä olikin ryhmässä mukavasti eri ikäisiä ja erilaisissa omaishoitotilanteissa olevia omaishoitajia. Mietimme tarkkaan, mitä vastaisimme. Tämmöstä sitten laitoimme:

Omaishoitajille on merkityksellistä palvelun saatavuus ja että lääkäri on kiinnostunut tunnistamaan mahdollisen omaishoitotilanteen ja siinä olevat haasteet, huolet ja voimavarat. Omaishoitajat arvostavat sitä, että lääkäri tekee oman osansa omaishoitoperheen arjen toimivuuden turvaamiseksi esim. antamalla avointa tietoa käytettävissä olevista hoitomahdollisuuksista, palveluista, tukitoimista ja tekee niihin tarvittavat lausunnot. Ryhmämme oli sitä mieltä, että tukitoimet määrittyvät oikein, kun omaishoitaja saa itse arvioida tarpeensa ja voimavaransa lääkärin tukemana sekä kertoa, mitä hän pitää arvokkaana ja hyvinvoinnin kannalta tavoiteltavana ja hyödyllisenä. Osaava lääkäri tukee asiakkaan mahdollisuuksia ylläpitää sosiaalisia suhteita, osallistua yhteiskuntaan ja huomioi esim. ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamisen haasteet. Omaishoitaja kokee hyvän lääkärin hoidossa, että jaksamista tukevat tukitoimet, kuten vapaajärjestelyt omaishoitotyöstä, on räätälöity juuri hänelle. Stressiä vähentää myös tieto työnjaollisista rooleista. Sellainenkin toive tuli, että omaishoitajat pääsisivät päivystyksen jonon ohi, jos hoidettava odottaa kotona.

Hieman emmin, kun asiaa oli noinkin paljon, mutta vein nämä tiedot sitten lääkärille. Myöhemmin hän sanoi minulle, että se kaupan kassalla tapaaminen säästi kunnalle miljoonia – laadusta tinkimättä.

 

Nehän pistivät sitten oikein tuulemaan

Sain kutsun asiakasraatiin. Lissun tilapäishoitokin järjestettiin, jotta pääsin osallistumaan. Omaishoidosta haluttiin nyt tehdä alueella nykyistä inhimillisempi ja houkuttelevampi vaihtoehto. Keskeistä kehittämisessä oli omaishoitoperheiden tarpeiden huomioiminen. Raatia tarvittiin tuomaan asiakasnäkökulma kehittämisen keskiöön. Kuulosti hyvältä. Keksimme kaikenlaista, sellaisen reseptinkin, jonka lääkäri täyttää yhdessä omaishoitajan kanssa ja jonka tarkoitus on rohkaista omaishoitajaa ottamaan yhteyttä paikalliseen omaishoitoyhdistyksen yhteyshenkilöön saadakseen tietoa tukipalveluista ja tukea jaksamiseensa. Raati nosti esiin myös kotiutustilanteet, koska sairaaloiden kotiutustahti sysää entistä enemmän vastuuta omaishoitajille. Joku löysi kotiutukseen hyvän työvälineen. Lääkärin ja omaishoitajan tapaamisiin ehdotimme hyödynnettäväksi myös tarkistuslistaa.

Vielä toimme esiin toiveen, että ilmaisuihin tulisi enemmän arkikieltä ja että päätöksiä ei tehtäisi näkemättä itse asiakasta. Kaikkinensa on ollut hienoa kokea kuinka palvelut ovat kehittyneet yhdessä tekemällä. Lääkärimme laittoi alulle uuden tien, josta monet hyötyivät.

 

Lissu nukkui pois. Ikävässäni kauppalappu on nyt kovin erilainen. Harakanvarpaani ovat tallella ja lääkäri tahtoo käydä niitä kanssani läpi.

 

Teksti: Matti Mäkelä, aluevastaava, Omaishoitajaliitto ry

 

Back To Top